Kukapa meistä ei olisi lukenut dekkareita. Noita kihelmöivää jännitystä ykkäpitäviä teoksia. Nuoruuteeni kuuluivat Agatha Christein romaanit, varsinkin neiti Marple. Kotimaisista lähinnä Sariolan teokset olivat mukavaa luettavaa. Marton Taigaakin tuli silloin tällöin luettua. Samoin Outsiderin kertomuksia, joskaan en pitänyt niitä dekkareina.

Edgar Allan Poen klassikon Kultakuoriaisen luin vasta aikuisena, samoin Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes-kirjat. Jälkimmäisistä on tehty monia TV-sarjojakin, parempia ja huonompia. John Deppin tähdittämä elokuva vei mukanaan seikkailuihin.

Tyypillinen lähinnä, brittiläisen kultakauden ”kuka sen teki?” -dekkari koostuu muun muassa seuraavista aineksista:

• Alussa löydetään ruumis, ilmeisesti rikoksen uhri.
• Tapahtumapaikka on suljettu (kartano, autio saari), kuten myös henkilöiden piiri, josta murhaaja löytyy.
• Poliisilaitos on kyvytön ratkaisemaan tapausta, ja murhaa alkaa ratkaista nerokas harrastajasalapoliisi tai yksittäinen poliisietsivä.
• Kaikilla henkilöillä tuntuu olevan motiivi ja tilaisuus rikokseen tai sitten ei kenelläkään.
• Salapoliisin tutkimusten edistyessä paljastetaan pikkuhiljaa lisää vihjeitä. Kaikki tarvittavat vihjeet on kerrottu jo hyvissä ajoin ennen kirjan loppua, joten lukijan on periaatteessa mahdollista ratkaista rikos.
• Murhaaja paljastetaan vasta lopussa, kirjailija pyrkii yllätyksellisyyteen

(lähde: Wikipedia)

1930-luvulla Yhdysvalloissa syntyi ”lämminhenkisen” brittidekkarin vastapainoksi niin sanottu kovaksikeitetty koulukunta. Toisin kuin kultakauden dekkarissa, kovaksikeitetyssä dekkarissa ei ole niinkään oleellista se, miten rikos tehtiin tai kuka sen teki, vaan pikemminkin miksi se tehtiin. Tyypillisenä miljöönä ns. kovaksikeitetyssä  teemassa olivat suurkaupungin kadut.

Suomalaisen rikoskirjallisuuden tunnetuimpiin romaaneihin lukeutuvat Mika Waltarin Palmu-kirjat, joista kaksi ensimmäistä noudattaa juonikuvioltaan lähinnä englantilaisen kultakauden traditiota: murhaaja löytyy tunnetusta piiristä ja paljastetaan vasta lopussa. Mauri Sariolan komisario Susikoskesta kertovat kirjat ovat saaneet itselleen oman yhdistyksenkin.

Tällä hetkellä niin suomalaiset kuin ruotsalaisetkin dekkarit ovat suosittuja myös muualla Euroopassa. Viimeisin lukemani dekkari on Johanna Tuomolan: Minkä taakseen jättää. Siinä rikoksia ratkaisee rikosylikonstaapeli Noora Nurkka.  

Tervetuloa tämänvuotisille Dekkaripäiville Kouvolaan http://www.dekkaripaivat.fi/taxonomy/term/158

Kiintoisaa luettavaa löytyy täältäkin!

http://www.tornio.fi/DekkariNetti